tiistai 13. huhtikuuta 2010

Kaanaan- Nasatet 23(3-10

Uusi aamu ja kolmas päivä Tiberiassa. Lähdemme taas aamiaisen jälkeen bussilla kiertueelle. Vesipullot mukaan ja hedelmää. Bussissa oli jotain vikaa ja saimme odottaa 15 minuttia että saivat korjattua. Ensimmäinen kohde on Tiperiasta länteen, Kaanaan kylä,
Uusi Testamenttimainitsee Kaanan kolme kertaa:
Hääihme (Joh.2): Kapernaumin virkamiehen pojan parantaminen( Joh.4 :46-54): ja Natanaelinperheen kylä-Herran opetuslapsi (Joj.21)
700- luvulta peräisin oleva perinnetieto yhdistää Kaanaan kylän nykyiseen Kefr´Kennan kylään 7 km. Nasaretista, Jeesuksen kotipaikasta pohjoiseenKaanaan kylässä vietetyt häät oli Johanneksen evankeliumissa mainittu tilanne, jossa Jeesus teki ensimmäisen ihmetekonsa, muutti veden viiniksi, kun sulhasen tilaisuuteen tuoma viini oli päässyt loppumaan.


Johanneksen evankeliumi:
2:1 Ja kolmantena päivänä oli häät Galilean Kaanassa, ja Jeesuksen äiti oli siellä.
2:2 Ja myös Jeesus ja hänen opetuslapsensa olivat kutsutut häihin.
2:3 Ja kun viini loppui, sanoi Jeesuksen äiti hänelle: "Heillä ei ole viiniä."
2:4 Jeesus sanoi hänelle: "Mitä sinä tahdot minusta, vaimo? Minun aikani ei ole vielä tullut."
2:5 Hänen äitinsä sanoi palvelijoille: "Mitä hän teille sanoo, se tehkää."
2:6 Niin oli siinä juutalaisten puhdistamistavan mukaan kuusi kivistä vesiastiaa, kukin kahden tai kolmen mitan vetoinen.
2:7 Jeesus sanoi heille: "Täyttäkää astiat vedellä." Ja he täyttivät ne reunoja myöten.
2:8 Ja hän sanoi heille: "Ammentakaa nyt ja viekää edeskäyvälle." Ja he veivät.
2:9 Mutta kun edeskäypä maistoi vettä, joka oli muuttunut viiniksi, eikä tiennyt, mistä se oli tullut - mutta palvelijat, jotka veden olivat ammentaneet, tiesivät sen - kutsui edeskäypä yljän
2:10 ja sanoi hänelle: "Jokainen panee ensin esille hyvän viinin ja sitten, kun juopuvat, huonomman. Sinä olet säästänyt hyvän viinin tähän asti."
2:11 Tämän ensimmäisen tunnustekonsa Jeesus teki Galilean Kaanassa ja ilmoitti kirkkautensa; ja hänen opetuslapsensa uskoivat häneen.

Tämä on jo Nasarettia
Nyt tulemme Nasarettiin
Tarkoitus mennä Marianilmestys kirkkoon


Onpa tämä iso kaupunki.
Menemme Marian Ilmestyskirkkoon
Nasaretti on tunnettu Jeesuksen lapsuuskotina ja kaupunkina, jossa Neitsyt Maria sai viestin että, hän tulee synnyttämään poikalapsen, Jeesuksen (Luukas 1:26). Raamatun mukaan Nasaret on se kaupunki , jossa Jeesus aloitti pappeutensa ja ilmoitti olevansa Jumalan poika, minkä jälkeen tulistunut ihmisjoukko yritti heittää hänet alas jyrkänteeltä.

Oppaamme kertoo paikasta.
Tässä seisomme Marianilmestyskirkon pihalla
Seinässä lukee : SANA TULI LIHAKSI JA ASUI KESKELLÄMME
Ulkoseinässa mosaikki kuvia ympäri maailmaa

Reijo lukee Luuk.1:26-38 Kun -Elisabet oli kuudennella kuukaudellaa, Jumala lähetti enkeli Gabrielin Nasaretin kaupunkiin Galileaan neitsyen luo jonka nimi oli Maria..................
Menemme nyt sisälle, siellä on messu, Kierrämme kirkon sisällä hiljaa .
Otan myös kuvia. Kaunis kirkko.

Tämä kirkko on äärettömän iso, olikohan 20.000 neliömetriä
Alttaritaulu
Oikeanpuolinen alttari.

Pää alttari


Fransiskaani alttari



Kirkon pihalla
Seisomme kirkon pihalla.
Marianilmestyskirkko toiselta suunnalta


Marian patsas
Pääsisään käynti.
Aarto ja Pirjo kävelee edellämme
Marianilmestyskirkko jää taakse, nyt lähdemme Nasaretin kylä museoon.
tulemme nyt Nasaretin museoon. Siellä meitä opstaa tämä opas.
Tässä oikeankokoinen risti. Se ei ole nitään höylättyä puuta, raakapuuta ei edes sahattua.
Nasaretin kylä. "TULE JA KATSO" sanoi Filippus Natanaelille (Johannes 1:46)
Nasaretin kylä. "TULE JA KATSO" sanoi Filippus Natanaelille (Johannes 1:46)
Ensimmäinen vuosisadan Nasaret-kylä elävöittää Galilean kylän ja sen lähiympäristön, kuten se oli 2000 vuotta sitten, Juutalaiskylä Rooman vallan aikana .
Olivi tarha ja muuli syömässä ruohoa
Vanha Öljypuu
Lammas aitaus ja puimatanner.
Paimen vuohi sylissä
Lampaat

Muinainen viinikuurna.
Vartiotorni, Jeesuken aikana Vartia vartio viinitarhaa, vuorokauden ympäri.

Allas mihin rypälemehu lasketaan

Tässä poljettiin viinrypäleet paljain jaloin, ja mehu valui altaaseen

Nyt nousemme Vartiotorniin,
Tässä viinitarhan vartia. Istumme ja kuuntelemme opasta.




Kukkaketo.
Olivi murskaaja.
Oljylamppu. Saimme tällaisen öljylampun muistoksi sieltä
Puusepän verstas Puuseppä näyttää meille miten Jeesuksen aikana tehtiin hankoa.
Tässä on kutomo ja loimenlaittaja

Tässä kehrätään lankaa.
Nyt tulimme synagogaan.
Täällä Jeesus opetti. pöydällä on perkamentti käärö mistä luettiin. Näin oli raamattukin kirjoitettu.
Tässä näkymä synagoogan ovesta ulos.
Istumme synagogassa ja KUUNTELEMME opetusta.
Näissä ruukuissa säilytettiin perkamentti kääröt.
Kaikki nähtävässä johtaa syvemmin Jeesuksen opetuksiin
Nasaretin kylää muinaista Galileaa.
"Jeesuksen elämä ja opetukset tulevat eläviksi joka kokee tämän Nasaretin ensimmäisen vuosisadan uudelleen luomisen"

Olivipuu kukkii Sulo sitä ihailee.
Yrttitarja, jossa monenlaisia yrttejä
Täällä meille tarjottiin muuripohjapannulla paistettua leipää. Leivän väliin laitettiin öljyä missä on sesaminsiemeniä, olivia ja jotain tahnaa.
Sekä yrttiteetä


Tässä leipuri.


Nyt vuorella
Kun Jeesus ilmoitti olevansa Jumalan poika minkä jälkeen tulistunut ihmisjoukko yritti heittää hänet alas jyrkänteeltä (Luuk 4: 16-30).
Jeesuksen vaellusreitti kulki läpi tämän kukkulan, joka nykyisin tunnetaan nimellä Mount Precipice. Täältä on kaunis näköala yli Jezreel laakson.
Täältä näkyy kauas.


Suumasin ja kaukana näkyy
Sulo ihailee laaksoa.
Alhaalla on kalankasvatus altaita.

Tuolla näkyy Afulan kaupunki , ajamme sen läpi


Nyt jää kaupunki taakse



Kun tulimme takaisin Tiberian niin käväsimme torilla. Paljon on hedelmää kaupan

Tässä Poukanvillea kukkii. Aurinko paistaa ja on lämmintä.
Seison meidän hotellin edessä.

Nyt tekee uiminen hyvää.
Ruoka maistui taas hyvältä ja illalla kokoonuimme, iltahartauteen.
sitten olikin ihna päästä nukkumaan
Hyvää yötä Jeesu myötä.

sylvi

2 kommenttia:

  1. On hyviä kuvia,tossa uidessa olet ihan Lempin näköinen.Terv.siskosi Ritva.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Ritva siskoseni.
    Vai niin. No olemmehan siskoksia, Samoja piirteitä meissä kaikissa on. ♥

    VastaaPoista