torstai 6. toukokuuta 2010

Koti lähenee ja nyt kotona

Matka Siljalla Helsingistä Tokholmaan
Söimme laivassa ja kävimme katselemassa illantanssi esitystä ja kuuntelemassa karaoketa. Karammelli ostokset pitää myös tehdä ajoissa. Sitten nukkumaan ja aamulla aamiaiselle. Laiva oli Tukholmassa 9.30. Tukholmassa satoi.
Matkalla pysähdyimme tankkaamaan Sjödertäljessä ja kahvit joimme . En ottanut kuvia matkalla kuin vähän ennen Jönköpinkiä. Kiire oli kotia. Ikävä varkaan.

Vetteri oli vielä jäässä. Niinkuin näkyy .

Joissakin paikoin oli sulaa.

Kotona Talventähdet ottivat meidät vastaa ja lumi oli kokonaan sulanut.

Krokukset kukkivat, oli siis Gunilla pitänyt lupauksen että lumet on pois kun tulette.

Kevätesikot loistivat meille kuin aurinko.

Nyt on auto tyhjennetty, ja odotellaan lapsia. Ihanaa olla taas kotona.

Tässä sitten ovat. ♥♥

Täältä tulevat pienet ♥♥ kullanmurut mummia ja vaaria katsomaan
kun ollaan oltu niin kauan pois.
Mummilla oli jo ikävä teitä kaikkia.

Tiedän paikan ihanan armahan
rauhallisen ihanan,
joss´on olo onnekas
Elo tyyni suojakas.

Sepä koti kulta on,
koti kallis, verraton.
Eipä paikkaa olekaa
kodin vertaa ollenkaan

Suojaa, Herra kotini,
anna sille armosi,
anna olla enkelten
vartijana kodillein. (suomalainen kansansävelmä)

Tähän sitten loppui tämä matka. Kiitos sinulle joka olet vieraillu täällä.
Taivaan isä Siunatkoon juuri Sinua!

Sylvi.

keskiviikko 5. toukokuuta 2010

Karhula- Povoon-Helsinki

Nyt suuntaamme viimeinkin kotia.
Näkemiin siskot oli hauska tavata. Toivottavasti tavataan kesällä meillä.
Vähän on ikävä erota siskoista ja veljestä, mutta on jo ikävä kotiakin.
Käymme kaupassa ja ostamme suomalaista makkaraa, karjalanpiirakkaaa, ruispaloja, sokerikorppuja ym,ym. suomalaista tuliaisiksi.

Pysähdymme kuitenkin Loviisassa. Tuossa on lapsuuskirkko. Joka pyhä kävimme siinä kun asuimme Suursavilahdessa. Kirkosta kotiinpäin kävimme Olosilla. He tarjosivat meille mehua ja pullaa. Heidän tyttö Inkeri kävi myös meidän kanssa kirkossa ja pyhäköulussa. Muistan kun meillä kaikilla oli valkoset vekkihameet jotka äiti oli ommellut ja ne saatiin vain pyhänä pitää.
5km. oli matkaa kirkolle ja sen me kävelimme. Täällä kävin 3 luokkaa koulua. Isä kuoli Lovisan sairaalassa.

Tuossa on isän hauta. On niin paljon lunta ettei hautakiveä näy. Kirjoitan hankeen isä.
Kesällä tuomme sitten kukkia. Taivaassa tavataan isä. Siellä on äitikin.
Onpa kylmää, nyt lähdetään.

Poikkeamme Porvooseen. Tämä on vanha kaupunki. parkkeeramme auton tähän ja menemme Tuomiokirkkoon.

Tämä onkin kellotapuli.

Tässä on kirkko. Tämä on uusittu kun joku poltti sen muutama vuosi sitten.

Sisällä on kaikki uutta. Onpa kaunista.

Saarnastuoli.
Pikku alttari
Tässä on pääalttari ja ikkuna on alttarimaalauksena.

Joku soittaa urkuja. Rauhallista musiikkia.

Istahdan hetkeksi rukoilemaan.

Tässä on pääsisäänkäynti luulisin. Me mentiin sisälle sivuovesta koska se oli auki.
Nyt lähdetää että keretään laivaan.

No kerettiin. Täytyy vielä vilkaista Helsinkiä ennenkuin jätämme sen.

Mikä talo tämä pienessä saaressa Helsingin edustalla on ? En tiedä, tiedätkö sinä?

Täällä toinen toisistamme
joudumme me luopumaan,
mutta taivaankaupungissa
yhteys ei lopukaan.
Uusi virsi sitten siellä,
niin kuin suurten vetten pauhu soi,
uhratulle Karitsalle,
joka meille armon toi, SK.492:4.

Heippa!
Sylvi


tiistai 4. toukokuuta 2010

29/3-10. Kotimatka Karhulan kautta



Suomesta ei voi mennä pois tapaamatta rakkaita siskoja.
Jotenka ajoimme Helsingistä Karhulaan. Ritva- siskon luokse.
Sinne tulivat myös siskot Lahdesta kuulemaan Israelin matkasta.
Orvokki-siskolla oli vähän vaikeuksia kun joutui evakkoon sillä talossa missä asui oli hometta. Emme siis käyneet Orvokin luona, vaan hänkin tuli Ritvalle.


Tässä siis olen siskojeni kanssa. Oikealta Saimi, Ritva, Orvokki, Irma ja minä.

Aina meillä on hauskaa kun olemme yhdessä. Juttua riittää.
Muistelemme lapsuutta ja nuoruutta ja kerromme kuulumisia.


Tuli siskojen miehetkin kuvaan. Pauli ja Into.

Minunkin Suloni mahtui samaan kuvaan.
Orvokin Keijo jäi taloa korjaamaan ja Saimi-sisko on leski.


Kävimme vielä Koti kalliolla. Reino asustaa meidän perikunnan kotia.


Tulipa Reino-velikin koiransa kanssa Ritvalle. Lunta on täällä vielä paljon.
Kiva on täällä Karhulasa käydä. Kummipojalla kävimme kihlajaiskahvilla.
Viivymme täällä muutaman päivän.

Veljet siskot veisatkaa
voiton virttä valtavaa.
kiittäkäämme Karitsaa
syntiset hän armahtaa. SK. 354.

Kotimatka jatkuu keskiviikkona.

laulaen Sylvi

Kotimatka alkaa. 28/3-10.Jerusalemista -Helsinkiin

Kaikella on aikansa.
Aamusta hyvä aamiainen ja sitten matka kentälle. 3 tuntia ennen koneen lähtöä pitää olla kentällä. Tel Avivin tullissa olivat kovin tarkkoja.
Penkoivat minun laukkuni tarkkaan. Näytinköhän niin epäilyttävän näköiseltä?
Viimein pääsimme tullista läpi.

Otin kentän aulasta kuvan koneestamme mutta ihme, mitä reikiä täynnä?
Kentällä tuli tyttö ja kysyi jos saisi haastatella minua ja Suloa. Sanoin että osaan niin huonosti Englanttia mutta hän vaan innokkaana sanoi kyllä sinä osaat vastata kysymyksiin.
OK. sanoin. Kysymyksiä mm. oletteko ennen käyneet Israelissa? missä kävitte? Mitä tykkäsitte ? jne. Kyllä selvittiin kielellä, koska kiitti ja oli tyytyväinen

Nyt istumme taas Finnairin koneessa , ja kone rullaa.

Sinne jää Tel Avivin lentokenttä.

Meinaako se rullata koko matkan kun ei vielä nouse.

No nousihan se. Hei vaan Israel ja kiitos kun saimme vierailla maallasi!

Teki kierroken kaupungin päällä sitten ylös.

Välimerellä oli isot laineet.

Noin neljän tunnin kuluttua sitten saavuimme Helsinkiin ja Vantaan lentokentälle.
Eipä olleet lumet vielä sulaneet.

Täys talvi täällä on.



Matka sujui oikein rattosasti.
Lenoasemalla sitten hyvästelimme ystäviämme matkalla tutuksi tulleita matkatovereita. Eroaminen on aina haikea.
Ei muuta kuin talvitakit päälle ja kylmään autoon, kunhan haemme auton parkipaikalta.
Sitten matkataan Karhulaan. Pyydetään ensin enkeleitä matkalle!
Tavataam Karhulassa.

"Siellä siskot veikkoset,
riumu rinnat suloiset"
Eipä paikkaa olekaan ,
kodin vertaa ollenkaan"
Sylvi